Välillä jostain tulee tuttu tuoksu, poikani tuoksu
Kyyneleet vievät silloin kovin matalaan paikkaan, murrun! Minun poikani ei enää halaa minua, ei enää vaikka pistäisin silmät kiinni ja toivoisin oikein kovasti. En enää tunne käsiä, en enää tunne tuoksua, en sitä hetkeä, kun hän katsoo silmiin ja odottaa, että päästän irti. Päästin ja katsokaa nyt mihin jouduin, luopumaan lapsestani!
Olen kohdannut surua ennenkin, olen ollut murtunut ja rikki, olen itkenyt ikävää vielä kymmenenkin vuoden päästä, itken vähän joskus vieläkin, rakkaitani. Tämä menetys on kuitenkin ihan omaa luokkaansa, pieninä palasina ymmärrän tilanteen lopullisuuden, hetkittäin. Pelottaa ensimmäinen syntymäpäivä, joulu, nimipäivä, kaikki ne hetket kun joukosta puuttuu yksi kovin tärkeä.
Aina tule puuttumaan se yksi tuoksu ;(
Matto vedettiin alta
Sydän pieninä siruina
Suru vie voimat
Päivä kerrallaan teeskentelen
Että selviän
Että jaksan
Että tästä vielä mennään eteenpäin
Matto vedettiin alta
Ja tiedän, että
On selvittävä
On jaksettava
On mentävä eteenpäin
Järki sanoo yhtä
Tunteet ihan muuta
Siksi minuutti kerrallaan
yritän
